Viisi myyttiä muutoksista

kesä 6, 2023 | Blogikirjoitukset

1. ”Me tehdään muutoksia koko ajan, joten kyllähän ne onnistuu!”
🙄 Silti 70 % muutoksista ei saavuta niille asetettuja tavoitteita.

2. ”Liikevaihto pitää kasvaa 5 %, kyllä se on selkeä ja kaikkia motivoiva tavoite.”
🙄 Yksilöiden mahdollisuudet vaikuttaa liikevaihtoon vaihtelee, ja se mikä motivoi johtoa ei välttämättä motivoi muuta henkilöstöä. Hyvin kuvattu tavoite on paljon muutakin kuin yksi numero.

3. ”Kyllä me osallistetaan. Pidetään infoja ja kyselyitä, onhan siinä jokaisella mahdollisuus antaa palautetta.”
🙄 Osallistaminen on paljon muuta kuin kyselyitä, se on ihmisten aitoa mukaan ottamista ja heidän asiantuntemuksen hyödyntämistä siten, että muutoksen toteutus onnistuu paremmin.

4. ”Meillä on tosi hyvä projektipumppu, siltä tulee muutoksia läpi koko ajan.”
🙄 Hienoa, onhan toteutuksessa mietitty, miten muutokseen liittyvä organisaatio pystyy sisäistämään uudet toimintatavat, oppimaan tarvittavat asiat ja luopumaan vanhasta.

5. ”Muutosviestintä hoituu, meillä oli iso info ja siitä saatiin paljon hyvää palautetta.”
🙄 Kuulostaa hyvältä. Olette varmasti jatkaneet muutoksen etenemistä, onnistumisia ja ratkaistuja haasteita kertovaa viestintää läpi muutoksen. Isoissa muutoksissa viikoittain, pienemmissä voi hyödyntää myös kohdennettua viestintää.

Tarttisko tehrä jotain? Varaa aika niin jutellaan siitä, miten saadaan teidänkin muutokset vietyä onnistuneesti läpi: if.ne1734800984nolav1734800984cc@an1734800984nim1734800984 tai 0505402530.

#muutos #muutosjohtaminen #uudistukasvaonnistu CC Valonen Oy